recenzeher.eu

Viihdeuutisia Popkulttuurin Faneille

Iltarusko

Artikla
  Sarah McLachlan Luotto: Sarah McLachlan: Kharen Hill

Afterglow (musiikki - Sarah McLachlan)

B-tyyppi
  • Musiikki
genre
  • Pop

Laulujen sanoista päätellen Iltarusko , paljon on tapahtunut Sarah McLachlanin maailmassa sen jälkeen, kun hän julkaisi viimeisen eränsä uusia kappaleita kuusi vuotta sitten. Terrori-iskut jättivät hänet hauraaksi ja surkeaksi, hän rakastui hurjasti, ja hänellä on ollut suuria yhteenottoja, oletettavasti saman henkilön kanssa. Jos sanoitukset puhuvat totuutta, hänestä tuli vähintäänkin paljon huoltoa vaativa; hän jopa kutsuu itseään 'juna-onnettomuudeksi, joka odottaa tapahtuvansa'.

Tällaisten kokemusten perusteella kuuntelijat saattavat odottaa ”Afterglowista” myrskyisän tunnematkan läpi poreilevien korkeiden ja epätoivoisten alamäkien. Mutta McLachlan ei ole koskaan antanut sen repiä, eikä hän ole kiinnostunut aloittamaan nyt. Komea, mutta lievä ”Afterglow” työskentelee kovasti pysyäkseen rauhallisella, ei-haluttavalla keskiradalla McLachlanin intiimistä sielunetsinnöistä huolimatta. Skenaariosta riippumatta McLachlan laulaa jokaisen kappaleen samalla hiljaisella, sävelletyllä sävyllä, mutta vain harvoin nostaa sopraanonsa dramaattisiin huippuihin. Kohtaapa syyskuun 11. päivän epävarmuutta ('World on Fire') tai rukoilee ystävää, joka on vietellyt 'kohdevalon häikäisyssä' ('Drifting'), hän ei välitä paljoa kuin tunnoton rauhallisuuden.

Sama tunnelma kertoo sovituksista, joissa on komeaa loistoa, joka liian usein muuttuu arvokkaaksi. On helppo kuvitella, että muusikot kävelevät varovasti McLachlanin ympärillä, pelkäävät lyödä rumpua liian lujaa tai kääntää kitaravahvistimia liian kovaa. Potentiaalisesti voimakkaat kappaleet, kuten ”Train Wreck” ja ”World on Fire”, pelkistetään musikaaliseksi balsamiksi. Ainoastaan ​​”Stupidissa”, jossa hän repii itsensä ”yksinkertaiseksi” ”putoamalla vanhoihin tuttuihin kenkiin” (tuleeko uudestaan?), musiikki muuttuu pommiksi ja siten vihdoin sotkeutuu hänen sisäiseen myllerrykseensä.



”Afterglow” on selvä askel alaspäin ”Surfacingista”, jolla McLachlan ja tuottaja Pierre Marchand (joka palaa ”Afterglowiin”) tiukensivat hänen musiikkiaan tinkimättä sen eleganssista. Valitettavasti tässä on vähän niin ajettua kuin tuon levyn ”Sweet Surrender” tai ”Building a Mystery”. Sen sijaan ”Afterglow” on päällystetty kuulokuvalla, ikään kuin McLachlan olisi nyt onkimassa Lilith Fair -sarjan Enyaksi. Siitä puheen ollen, ”Afterglow” on ehkä kiinnostavin, koska se muistuttaa aikaa, jolloin naisballaderit olivat huomattavasti enemmän kuin vastakkaista sukupuolta. Lilithin vuosien aikana McLachlanin, Jewelin ja heidän ikätovereidensa suosio sai meidät miettimään, mitä heidän miespuolisille kollegoilleen tapahtui. Nykyään roolit ovat menneet sekaisin: John Mayerin, Jason Mrazin ja heidän kaltaistensa soft-rock-pohdinnat hallitsevat, kun taas naislaulaja-lauluntekijät ovat paljon vähemmän yleisiä. Ikävä kyllä ​​popnaisten uusia roolimalleja ovat J. Lo (lauluhaastettu, mutta moniajon mestari) ja American Idol -finalistit (alkuperäisyydestä kyseenalaistetut, mutta keuhkojen voiman mestarit). Se riittää tekemään McLachlanista vieläkin masentuneemman – jos hän vain antaisi itsensä suuttua siitä.

Afterglow (musiikki - Sarah McLachlan)
tyyppi
  • Musiikki
genre
  • Pop